CISV Kuopio

CISV inspiroi aktiiviseen maailmankansalaisuuteen!
CISV on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, vapaaehtoistyöhön perustuva globaalikasvatusjärjestö, joka järjestää kansainvälisiä lasten ja nuorten leirejä.
Tavoitteena on edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa yksilöiden kautta, antamalla erityisesti lapsille ja nuorille kansainvälisiä kokemuksia, tietoa, taitoja ja kontakteja.
CISV on perustettu vuonna 1950 ja tällä hetkellä se toimii 70 maassa. Suomessa toimintaa on ollut vuodesta 1953 lähtien.
Pohjois-Savon oma paikallisyhdistys, CISV Kuopio, on perusteilla, ja sen kautta voi jo hakeutua mukaan CISV:n ohjelmiin.
MITÄ CISV ON KÄYTÄNNÖSSÄ?
CISV järjestää leirejä, perhevaihtoja ja paikallistoimintaa lapsille ja nuorille 10 -vuotiaasta ylöspäin. Yhdessä olemisen, leikkien, aktiviteettien ja niitä seuraavien keskustelujen kautta lapset ja nuoret saavat paitsi ystäviä, myös oppivat eri kulttuureista, ihmisoikeuksista, ristiriitatilanteiden ratkaisemisesta ja kestävästä kehityksestä.
Paikallistoimintaa ovat esimerkiksi viikonloppuleirit, hengailuillat, koulutus yms.
Kansainvälisiä leirejä järjestetään vuosittain yli 200 eri puolilla maailmaa.
MITÄ MINULLE?
Lapset ja nuoret (10 – 15 -vuotiaat)
  • paikalliset leirit
  • kansainväliset leirit
  • muu paikallistoiminta
Nuoret aikuiset (16-20 -vuotiaat)
  • omat leirit paikallisesti ja kansainvälisesti
  • mahdollisuus vapaaehtoistyöhön junioriohjaajana tai junior-leirinvetäjänä
Aikuiset (21+, ei yläikärajaa)
  • vapaaehtoistyötä ryhmänvetäjänä tai leirinvetäjänä (Suomessa ja kansainvälisesti)
  • vapaaehtoistyötä paikallistoiminnan parissa

Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti

Toimiala

Ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöt, Lapsi- ja perheyhdistykset, Monikulttuuriset ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvät yhdistykset, Nuorisoyhdistykset

Teemat

monikulttuurisuus, kansainvälisyys ja kehitysyhteistyö, lomat ja leirit, osallisuus, demokratia ja ihmisoikeus, matkat ja vierailut, opinnot, tiede, kasvatus ja sivistys, vapaaehtoisuus, lapsuus ja perhe-elämä

Avainsanat

kansainvälisyys, kesäleiri, leirit, ihmisoikeudet, kestävä kehitys, sosiaalinen kestävä kehitys, vaikuttaminen, oppiminen, osallisuus, lapset ja nuoret, nuoret, leikki, inhimillinen kasvu, aktiivinen kansalaisuus

Kohderyhmä

kaikille, lapset ja nuoret, vapaaehtoiset

Ikäryhmä

aikuiset (30-62 v.), lapset (7-12 v.), nuoret (13-17 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.)

Osoitteet

  • Ei osoitetta

    Kuopio, Finland

Yhteystiedot

Kotikunta: Kuopio
Sähköposti:
kuopio@fi.cisv.org

Lisätietoa verkossa

Suomen CISV Liitto

CISV Kuopio

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Savo

Kunta
Iisalmi, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä

Ei osoitetta

Kuopio, Finland