Puutossalmen Kyläyhdistys ry

Puutossalmi on n. 600 asukkaan maaseutukylä Etelä-Kuopiossa Kallaveden rannalla. Puutossalmen Kyläyhdistys ry edustaa Puutossalmen, Ritisenlahden ja Hirvimäen kyliä Kuopion eteläisellä alueella.

Kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylien myönteistä kehittämistä yhteiskunnallisten, kunnallisten ja muiden palvelujen osalta. Samalla se tukee kylien yleisesti hyväksymiä omatoimisia hankkeita viihtyisän ja tasapainoisen kyläyhteisön ylläpitämiseksi.

Kylämaiseman hallitseva elementti on suuren Kallaveden vesistön läheisyys ja maaseutumaisen väljä asutus. Kylällä on toimivia maatiloja ja pienyritystoimintaa.

Puutossalmen lapset käyvät alakoulua naapurikylällä Hiltulanlahdessa. Yläkoulut ovat Petosella ja Kuopion keskustassa. Puutossalmen erikoisuus on manteretta ja Soisalon saarta yhdistävä lossi. Lossin seutu on maisemallisesti kaunis alue.

Kyläyhdistys tekee yhteistyötä niin kylän sisällä kuin myös Etelä-Kuopion kylien (EKY ry) ja kaupungin kanssa. Kylän sisällä yhteistyötä tehdään mm. metsästysseuran, Puutossalmen vesihuolto-osuuskunnan ja urheiluseura Kuhasen Kiri-54 ry:n kanssa.

Puutossalmi on yksi EKY:n perustajakylästä ja sen jäsen. Kylältä on edustaja EKY:n hallituksessa. EKY on kylien tärkeä linkki yhteistyössä Kuopion kaupungin suuntaan.


Toimiala

Asukas- kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistykset

Avainsanat

kyläyhdistys, puutossalmi, Kuopio (paikallinen yhdistys)

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Puutossalmi, Kuopio, Suomi

Yhteystiedot

Sähköposti:
puutossalmi@gmail.com

Lisätietoa verkossa

Kotisivuille

Facebook-sivuille

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Savo

Kunta
Kuopio

Kaupunginosa / Kylä
Puutossalmi

Puutossalmi, Kuopio, Suomi