Kuopion kamarimusiikkiseura ry

Kuopion kamarimusiikkiseura on jo kymmenen vuoden ajan järjestänyt maassamme ainutlaatuista säännöllisesti toimivaa kamarimusiikkikonserttisarjaa. Konsertit ovat tarjonneet hyvinvointia edistäviä elämyksiä kaikenikäiselle väestölle. Seura on luonut esiintymisfoorumin niin paikallisille kuin vierailevillekin ammattimuusikoille. Seuran konserteissa on kantaesitetty lukuisia suomalaisten säveltäjien teoksia sekä yhdistetty musiikkiin myös muita taiteenlajeja kuten gastronomiaa, kuvataidetta, kirjallisuutta ja tanssia. Säännöllisen konserttitoiminnan lisäksi on toteutettu hankkeita kuten Bernsteinin kamariooppera Trouble in Tahiti, lastenkulttuurihankkeena Kirmo Lintisen säveltämä ja Arja Puikkosen tekstiin pohjautuva musiikkisatu Haapaneitty, mettäntyttö sekä viimeisimpänä Suomi100-juhlavuoden ohjelmaan kuulunut Kamarista kajahtaa – musiikkia ja makuja suomalaisuuden heräämisestä nykypäivään.


Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti

Toimiala

Kulttuurialanyhdistykset

Teemat

kulttuuri ja taide

Avainsanat

konsertit, kulttuuri, musiikki, kamarimusiikki

Kohderyhmä

kaikille

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Puistokatu 29, 70110 Kuopio

Yhteystiedot

Sähköposti:
kukamus@kukamus.fi
Puhelin: 040 769 7849

Lisätietoa verkossa

Verkkosivut

Facebook

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Savo

Kunta
Kuopio

Puistokatu 29, Kuopio, Suomi