Taideviesti – #taideviesti KUTSU

15.05.2020 - 31.12.2020 / Muu / Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

Toimintaa järjestetään

Kutsu mukaan Taideviestiin

Tule tekemään Pohjois-Savosta ja koko Suomesta suuri taidegalleria!

Valtakunnallisena Lastenkulttuuripäivänä 15.5.2020 käynnistyi lastenkulttuurin Taideviesti, johon kutsumme teidät kaikki osallistumaan kanssamme. Taideviestin tavoitteena on, että lasten ja nuorten itse tekemiä, sommittelemia sekä esille laittamia yllättäviä taidemerkkejä ja -jälkiä, voi etsiä ja löytää mitä mielikuvituksellisemmista paikoista arjen ympäristöistä. Taideviesti kiertää ympäri Suomen tulevien kuukausien aikana.

Teokset voivat olla esimerkiksi installaatio ikkunassa, liitukuvio kadussa, ympäristötaideteos portinpielessä, lauluesitys parvekkeella, popup-sirkustemppu puistossa tai mitä lapsi/nuori ikinä keksiikään. Taideviesti saa aikaan lasten ja nuorten taiteen ilotulituksen ympäri Suomen. Kaupungit, kunnat ja kylät muuttuvat lasten ja nuorten taiteen näyttämöiksi ja taidegallerioiksi.

Tule mukaan tuomaan esille lasten ja nuorten taidetta ja kannustamaan omassa toiminnassasi tai verkostoissasi lapsia, nuoria, perheitä ja yhteistyökumppaneistasi esittelemään lasten ja nuorten taidetta.

Taideviestillä on oma hashtag #taideviesti #konststafetten ja voit käyttää myös #lastenkulttuuri #barnkultur tunnisteita julkaistessasi taide-esittelyjä sosiaalisessa mediassa.

 

Lisätietoja:

Mervi Eskelinen
Lastenkulttuurikeskus Lastu
Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu
lastu@lastu.fi
050 326 7243

Toiminta-alue

Valtakunnallinen

Teemat

tempaus

Kohderyhmä

kaikille, lapset ja nuoret

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Valtakunnallinen

Kyllä